Vieläkään ei ole tullut päätettyä suuntaa

Näin ikään. Nyt se alkaa. Ensimmäinen tekohengityksen ripe tälle kuolemaantuomitulle yritykselle tuottaa jotain mielenkiintoista sinulle ja minulle. Ongelmia riittää. Yksi niistä on linjaukseni; mikä asenteeni tulee olemaan, mikä on näkökulmani - mikä toimikoon otsikkona? "Se blogi oli sen niminen ja se puhui siitä sillä tavalla". Mulla on sata ajatusta joista jokainen pysyy mielessäni hetken aikaa ja jokaisen flippauksen jälkeen päädyn epätoivon partaalle, eli seuraavalle askelmalle -> vieläkään ei ole tullut päätettyä suuntaa. Tämä on kaikille yhteistä. Voi kun fiksua. Olen todella kyllästynyt itseeni, sitä en aio kieltää. Joka päivä kuitenkin yllätyn positiivisesti itseni puolesta. Tämä tulee olemaan rehellinen blogi. Se on eräs suuntaviiva. Tässä tullaan sanomaan kaikki. Todennäköisesti teen paljon virheitä ja annan helppoja vinkkejä identiteettini tunnistamiseen. Tuleva paljastuminen voi olla suurin syyni tämän blogin kirjoittamiseen. Mä olen universumini suurin jossittelija. Musta on vaikea ottaa selkoa, vielä vaikeampi mut on saada kiinni. Yritän ihan tosissaan luoda tekstiä, joka on vankassa yhteydessä lukijan välillä. Hehheh, eli tuo tarkoitti sitä, että lukija voi sanoa "ahaa, tuota hän varmasti tarkoitti", you know. Kieleni on takertelevaa eikä mulla ole vertailukohteita. Mulla on huono muisti enkä pysy mukana maailmanmenossa. Mä tuun kirjoittamaan tähän ihan mitä sylki suuhun tuo. En blokkaa mitään ja niille jotka sanoo, et "hohhoijjaa, ei kirjoittamisessa tuosta oo kysymys - sä pistät ilmoille vaan sketsejä, etkä väritä niitä loppuun" mä haluisin sanoa, et "niinpä, mulle ei oo teille mitään annettavaa". Ehkä sitten hekin kuuntelevat. Usein sellaiset ihmiset kuitenkin ovat ylpeitä ja itseään täynnä; ovat saaneet paljon aikaiseksi. Mä en saa paljoakaan aikaiseksi. Mun hommat jää kesken, enkä kuuntele kehuvia ihmisiä. Ei ne tiedä kuinka keskeneräisiä töitä he arvostelevat. Mä en kuuntele ihmisiä, jotka eivät kuuntele. Mä harvoin kuuntelen siis itseäni. Tai kuuntelen mä muita. Niin kovasti, mut eri planeetalta käsin. Mittasuhteet on vaan sanoja, jotka on mukana samassa kielessä. Sekopäinen idea tekee ihmisistä sekopäitä. Loppujen lopuksi mä oon narsistinen kusipää. Mä haluan tehdä hyvää, mut en oo tulossa mun planeetalta pois. Se tekee mut onnettomaksi, mut mä en mahda sille mitään. Mun planeetta on täynnä aseita, joilla hiljennetään ton ajatuksen kyseenalaistajaspaceshipit. Mä näytän miettiväni paljon kaikenlaista, mut moni mun teko on kuin pieru tuulessa - mä vaan teen sen. Moni mun superpitkä ajattelusessio tiivistyy impulsiiviseen "vedänpä kännit" - oivallukseen. Ajatukset ja tunteet ovat omissa mökeissään, kaikelta piilossa. Kiitos kaunis. Seuraava postaus on toivottavasti vähemmän teoreettinen. Tuskinpa kuitenkaan.